maanantai 1. kesäkuuta 2009

hih


Mulla on siis tässä taas ollut kaksi päivää putkeen vapaata. Ja eilinen oli niin mainio. Eli siis sunnuntai. Aamulla kävin syöttelemässä Svavaria ja Glaesiria ja harjasin ne oikein kunnolla. Glaesir on aivan ehdottomasti yksi kauneimpia hevosia koko tallissa. Ja yksi parhaista myös. Ja Svavariamun vaan kävi sääliksi. Se on jotenkin niin kyllästynyt. No sen pitäisi tässä ihan kohta puoliin lähteä kesälömalle. Hyvä niin. Tosin siis oikein kiltti ja ihana hevonen se on, mutta raukka näyttää niin kyllästyneeltä. No joo harjailin siinä sitten muutamia muitakin heppoja, joskaan en ihan niin hyvin.
Kun iltapäivän Lava tour oli lähtenyt me mentiin Janan kanssa kahdestaan ratsastamaan. Otettiin kaksi tän tallin laiskemmista hepoista, Frida ja Mygga. Mutta voi kun ne molemmat sytty kun mentiin laukkaamaan niillä. Varsinkin Mygga. Se lähti kun ammuttuna ja Frida parka on niin paljon pienempi että me jäätiin kuin nallit kalliolle vaikka sekin pisti parastaan. No tottakai ne odotti meitä ylhäällä. Sitten käytiin rannassa vähän kahlaamassa ja ottamassa kuvia ja sitten tultiin takaisin huoltamaan heposia. Syöteltiin niitä vähän ja annettiin oikein kunnon harjaus. Se oli niin hauskaa. On aina ihana nähdä kun laiskaksi luokiteltu eläin syttyy ja menee itsestään eteenpäin ja siitä näkee että sillä on hauskaa. =)
Tehtiin sitten ruokaa. Oikein terveellistä, kalaa uunissa, perunoita ja kunnon salaatti. Lähinnä ajateltiin Heidiä kun sunnuntai oli sen vika päivä täällä, mutta ei sillä sitten ollut aikaa syödä kun me lähdettiin Saran kanssa ja se oli täällä melkein heti kun Heidi pääsi töistä. No siis tarkoitus oli mennä polkuveneilemään, mutta Sara oli unohtanut tarkastaa sen isältä onko yhtään vapaana ja tietenkään ei sitten ollut. Sara sitten ehdotti jos mennään katsomaan Glymuria. Se on siis vesiputous. Islannin ja ymmärtääkseni koko Euroopan korkein. No joo sinne sitten lähdettiin.
Matkalla oli ihan mielettömiä maisemia ja oikein mukavaa oli vaikkakin kerran jouduttiin kysymään ohjeita kun Sarakaan ei ollut ikinä ennen käynyt siellä. No lopulta löydettiin oikeaan paikkaan. Siitä sitten vaan kiipeämään lähes olematonta polkua. Välillä olin ihan että mihin ihmeeseen ollaan oikein menossa, mutta jotenkin Sara aina löysi polun jos oltiin siltä harhauduttu. Vaan vaivaiset 5,5 km ensin ylämäkeen, että näkee sen putoukse. Eikä siis mitään kunnon polkua vaan aluksi kauheaa puskaa ja sitten sellaista kivaa kivirouhetta tai jotain. Että ei sinne ihan helpolla päässyt. Mutta kyllä se oli sen arvoista kun oltiin ylhäällä. Aivan mielettömät maisemat ja kyllä se putous ihan näkemisen arvoinen oli. En tosin uudelleen lähtis kiipeämään, mutta olen oikein tyytyväinen että mentiin. Alas oli paljon helpompi tulla, mutta kyllä silti auto näytti aivan ihanalta kun se lopulta rupesi näkymään. Ei oo kovin kevyt tollainen noin 11 km iltalenkki kun se on ensin ylämäkeä (varsin jyrkkää) ja sitten sama alas. Voitte netistä hakea kuvahaulla sanalla Glymur niin näette missä oon ollut. Mä kun en ollut kovin fiksu ja unohdin kameran kotiin. Heidi kyllä lupas laittaa mulle kuvia, joten kun saan niin laitan ehkä jonkun tännekin.
Kotimatkalla autettiin parin puolalaisen tytön auto ylös ojasta mihin fiksuina olivat sen pakittaneet. Tai siis yritettiin ja sitten nähtiin että sellaiselta sivutieltä tuli traktori jonka Sara sitten pysäytti ja joka ystävällisesti vetäisi auton sitten ojasta. Takaisin kämpillä oltiin sitten aika tarkkaan kahdeltatoista. Kyllä meinaan pisti väsyttämään aika suunnattomasti. Mutta aivan mahtavaa. En vaihtaisi kyllä mitään koko sunnuntaista. Ja parempia unia en oo varmaan kertaakaan täällä nukkunut. =D
No niin maanantaikin mulla sitten oli vapaa ja tää ei oo ollenkaan ollut yhtä tapahtumarikasta kuin sunnuntai. En oikeastaan oo tehnyt paljoakaan. Luin ja kävin Hafnarfjördurissa ostamassa kokista ja sipsejä. Kävelin sentään lähes koko matkan kotiin sieltä. Ei kestä kuin noin 40 min. Sitten kun olin jo melkein täällä Siggi tuli autolla vastaan ja menin sitten seuraksi tankkaamaan ja se osti meille jätskiä. Oikein kivaa. Mutta niin kovin rauhaisa päivä on ollut. Ehkä ihan hyvä kun eilen oli niin paljon toimintaa. Mutta niin ei sitten varmaan muuta tällä erää.
Sitten kuvista. Ekassa on siis Glaesir. Toisessa minä ja Frida rannalla ja kolmannessa Mygga ja Frida nauttimassa vihreästä ruohosta!

lauantai 30. toukokuuta 2009

Jau jau


Niinpä niin... kaksi päivää keittiössä tekee varmaan kenestä vaan vähän väsyneen ja ärtyneen. Tai siis keittö ei ehkä oo oikea sana vaan lähinnä oot siis siivooja ja baarimikko samaan aikaan. Siis millainen määrä likaa päiväss voikaan ilmestyä lattioille. Tai ei sitä tiedä jos joku muu vaan ei siivoa kunnolla. Tosin musta täällä pitäis ihan ehdottamasti olla jokin konen jolla pesis noita lattioita. Niin joo täällähän on mutta vain Einar osaa käyttää sitä ja sen päivän kun näkis että sillä on aikaa opettaa meille miten se kone toimii...
Mutta joo ei pitäis valittaa. Ja sinällään onpahan saanut olla sisällä kun ulkona on ollut aika sateista. Tai lähinnä aamuisin on satanut ja ehkä ekalla vaelluksella, mutta iltapäiväksi se on kyllä yleensä loppunut. Aitaushan on ihan mutainen, joten se on vähän ikävää siellä sitte pyydystellä hevosia, mutta kyllä se siitä nopeasti kuivuu taas kun jossain vaiheessa aurinko paistaa pidempään. Eilen tosiaan olin koko päivän sisällä ja siivoilin erinäisiä asioita, mutta tänään sentään pääsin meneen tunnin vaellukselle. Siinä oli 15 henkeä joista 14 oli ranskasta. Kaikki oli melko nuoria varmaan jotain 25-30 ja oikein mukavia. Jonkin asteisia ennakko pelkoja vähän oli mennä, mutta onneksi ne kaikki puhui englantia ja reissu meni todella leppoisasti.
Mulla oli sellainen uusi hevonen. Kukaan ei muistanut mikä sen nimi on mutta todennäköisesti Rothi. Se oli niin suloinen. Siitä voisi hyvin tulla mun lempihevonen täällä, mutta täytyy nyt odottaa ja katsoa mitä Sara sanoo jos se vaikka onkin lähinnä lasten ratsu tms. Toivottavasti ei menen sillä oikein mieluusti uudelleen. Se tölttäs kun pieni enkeli ja sen kanssa oli niin helppo mennä jonossa eteen ja taakse ja katsoa että kaikki pärjää. Tykkäsin oikein kovasti siitä heppasesta!!
Mukana kuva tallin nuorimmasta asukista, vasta vuoden vanhasta tammasta. Se on täällä jotta se tottuisi ihmisiin. Se raasu kun on niin arka.

perjantai 29. toukokuuta 2009

huoh..


Aah vapaata. Jotenkin täällä kyllä arvostaa vapaapäiviä ihan eri tavalla kuin Suomessa. Kaippa se sitten on että kun tekee tarpeeksi rankkaa työtä fyysisesti niin johan vapaa päivät on luksusta. Mutta niin aamusta satoi ja myrskysi oikein kunnolla ja olin niin onnellinen ettei tarvinnut nousta heti ja mennä talliin. Onneksi sade laantui ja tuulikin vähän tyyntyi jo kymmeneksi niin että oikeasti halusin mennä Reykjavikiin niin kuin oli suunnitellut. Tosin aamulla ennen sitä kävin tutustumassa kymmeneen uuteen hevoseen mutaisessa tarhassa.. Ihan suloisia otuksia tuli, tosin monet niistä on vain ja ainoastaan lasten käyttöön, joten tuskin saan niitä kokeilla koskaan. Muutama nyt on onneksi muillekin.
Koskapa turisteja oli varsin vähän menossa kaupunkiin, vain viisi, mahduin hyvin taksiin niiden kanssa niin ei edes tarvinnut sitten bussille itseään haalia. Kiltti taksi mies jätti mut ihan keskustaan ja siitä sitten kiertelemään. Oikein kivasti sujui aika katsellessa ja ostin jopa kirjan. (Pakkotilanne edellinen on luettu loppuun =)) Sitten löysin oikein kivan kahvilan ja soittelin kotiin ja Joonakselle. Näitten täkäläisten, jotka työskentelee täällä tallilla, mielestä suomenkielin kuullostaa jotakuinkin Gukli guklilta. Ja siellä kahvilassa tarjoilija tuli sitten kysymään että mitä kieltä puhuit. Suomea sanoin ja se sanoi että kuullosti jota kuinkin guhli guhlilta. Meinasin niin revetä. Hassua että niiden mielestä suomen kieli kuullostaa miltään missä on g mutta ihan miten vaan.
Kiertelin sitten vielä lisää kauppoja ja ostin oikein ihanan paidan. Söin pizzaa (ei kovin kummoinen tosin) ja lueskelin kirjaa ja kävin jopa lukemassa vähän julkkisjuoruja. Sitten etsin Katrinen, koska Maria tuli hakemaan meitä Eddan konserttiin. Edda siis soittaa pianoa. Oikein mainio konsertti. Hienosti osaa soittaa, luulisin. Ainakin ihmisen mielestä joka ei itse osaa soittaa pianoa ollenkaan. =). Käytiin sitten vielä syömässä hampparit ja Maria toi meidät kotiin. Oikein rentouttava vapaa päivä siis.

kuvassa Edda soittaa pianoa kotonaan kun käytiin siellä silloin syömässä.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

hyvä hyvä päivä!!







Niin niin oikein mainio päivä tänään!! Aamulla paistoi oikein nätisti aurinko mikä innosti kyllä mieltä aika paljon. Aamu ei mennyt ihan putkeen mutta muuten päivä oli oikein mainio. Aamulla kun oltiin Elinin kanssa kaksin ruokkimassa ja se nyt kestää kahdestaan aika kauan. Sitten tarkistettiin miten paljon heppoja tarvii ja luku oli 30 Elin sitten valitsi hevoset ja alettiin laittaan kuntoon. No sitten Sara tuli joskus 9.20 ja alkoi että ei tätä voi ottaa ja tääkin pitää jättää yms. kiva siinä sitten että ensin oot laittanut hepan ja sitten otat poit ja laitat toisen jne. No sitten Einar (Saran pomo) tuli ja alkoi valittaan että hepat ei oo valmiita (9.30) retki alkaa siis klo 10.00. No joo ja sitten sekin alkoi että ei ette te voi Kistiliä ottaa jne. Meinas pikkasen keittää. Tulisivat hemmetti aikaisemmin jos eivät halua terveiden hevosten menevän tai jättäisivät lapun että älä ota tätä...



Mutta niin kuin jo sanoin vain aamu oli huono. Ekalle Lava tourille sain hitaan ryhmän, mutta ihan kivasti ne kaikki pärjäs. Ja tauon jälkeen osa vielä vaihtoi nopeaan joten mulla oli varsin helppoa. Tosin mulla oli mukan nainen joka oli 89 vuotta vanha ja puhui pelkkää jotain riikinruotisa. Mutta vallan mainiosti se pärjäsi. Se ja sen tytär on kuulemma alkeiskurssilla ruotsissa. Että siitä vaan ikään katsomatta hepan selkään. =). En tosin tienny matkan aikana että se oli niin vanha mutta mikäs siinä. Tää oli kuulemma sen elämän unelma että se pääsee Islantiin ja ratsastamaan. Jotenkin ihanaa että toteuttivat sen.





Lounaan jälkeen meillä oli vaan 11 ihmistä toiselle Lava tourille. Sinne sain nopean ryhmän ja ne oli siis loistavia. Amerikkalaisia 4 ja yksi norjalainen. Ei mitään ongelmia koko aikana ja siis ihan mieletöntä. Voi itsekin sitten oikeasti katsella maisemia yms. Jotenkin oli niin hyvä olo koko reissun. Ja kun tultiin kotiin, Reettis oli lähettänyt viestiä että pääsin opettajan pedagogisiin, niin mikäs sen parempaa sitten! On sitten jotain odotettavaa syksyllä. =D. Taluttelin sitten vielä paria pikkulasta tossa aitauksessa ja sitten taas perus ruokintaa ja iltahommia. Painaa muuten heinä sitten ihan silleen hilppasen. Vähän veteli viimeisiään kun ruokkii 50 heposta. Mutta eipähän tarvii harkita menevänsä punttikselle.




Täällä on ihan tossa vieressä kilpailu areena ja siellä on koko tän viikon joku ori, tamma ja varsa tapahtuma, joten mentiin sitten töiden jälkeen vielä katselemaan hevosia. Oikein komeita oreja oli siellä. Kyllä mulle kelpais yksi sellainen. Elin tosin sanoi siitä yhdestä että maksaa noin miljoonan jos haluaa sen viedä Ruotsiin. Laitan siitä kuvan tähän mukaan.
Että ei paljon tarvii ajatella =). Sitten tehtiin hodareita. Niin kuin sanoin oikein mainio päivä.


Sitten kuvista. Ekassa on siis se ori se kallis. Toisessa on Eddan koira. Aivan ylisuloinen otus!! Ja sitten viimeisessä minä ja Heidi. Joo ei oo ihan tarkka mutta oikein mainio kuitenkin. Tossa ollaan siellä Eddan luona syömässä.

tiistai 26. toukokuuta 2009

Voi viime kerrasta onkin vierähtänyt...

Niin mitäs kaikkea tässä onkaan ehtinyt tapahtua sitten viime kerran.... Joopa joo. Sunnuntaina mulla oli vapaata ja käytin sen sitten niinkin fiksusti että katselin kaksi elokuvaa. Prinssi Kaspian ja Schindlerin listan. Oikein mainioita olivat molemmat elokuvat. Joskin jälkimmäinen oli varsin surullinen. Tosin mitä voi olettaa jos elokuva kertoo natsi saksasta ja juutalaisvainoista yms. Mutta vallan mainio oli. Ja vapaapäiväksi oikein kiva. Todella rauhallinen. Rauhallinen on hyvä, kun työpäivät ei sitten oo todellakaan rauhallisia.
Okei siis. Maanantaina tapasin sitten vihdoin meidän pomon, Saran. Ihan mukava on. Sillä on ollut jotain ongelmia niskan kanssa ja siksi ei ole ollut töissä. Mutta nyt se siis taas on töissä ja näin kahden päivän kokemuksella toivon että ei ole kauaa. Oli niin paljon rennompaa kun se ei ollut täällä. Ja sitten sen pomo Einar Thor sanoo toista ja Sara toista ja siinä sitten yrittää olla parhaansa mukaan muka oikeassa. Ne siis puhuu aivan ristiin. Ensin toinen sanoo että hepoille enemmän ruokaa ja sitten toinen tulee kysymään miksi heppoja on ruokittu noin paljon... Siis ei jeesus. Mutta kaippa tässä oppii tulemaan toimeen. Tosin Sara jää ensi kuussa lomalle tai jotain ja tänne tulee joku muu. Ehkä sitten on taas helpompaa.
Retket on onneksi mun osalta mennyt varsin mainiosti. Mitään ihmeitä ei oo kenenkään kanssa sattunut ja kaikki on vaikuttaneet ihan tyytyväisiltä. Ja meillä on ollut varsin paljon suomalaisia täällä. Tänäänkin (eli tiistaina) meillä oli aamulla kolme yhdeksästä, sitten Heidillä oli 4 ilta retkelle ja sitten täällä oli illalla jokin pohjoismaiden lakimies ihmisten retki ja siellä oli ainakin 3 suomalaista. Mikäs siinä sitten on suomea puhuessa! =). Lakimies retki oli oikein hauska. Ja jaettiin sekin kahtia, jotta osa sai mennä lujempaa. Tosin joskus kyllä pistää ihmetyttämään kun sanoo ihmisille että jos haluat että hevonen liikku nopeammin niin potkaise sitä, ja ne sitten vaan kiltisti vähän heilauttaa jalkaa eikä edes osu hevoseen.... Kiva sitten sanoa että lujempaa vaan, kun ei oikein voi sanoa että koita nyt edes osua hevoseen... Mutta siinä sitten vaan hymyilee ja juttelee ihmisille ja potkii hevosta perseelle ja hymyilee ihmiselle että juu juuri noin nyt se liikkuu. Todella mukavaa.... Mutta onneksi suurin osa kyllä saa hevosensa liikkumaan. Ja monet niistä nyt muutenkin kulkee aina edellisen perseessä kiinni niin ei paljon tarvii hoputella.
Niin joo ja me saatiin uusia hevosia. Kymmenen uutta hevosta. Onneksi en osaa edes kaikkien vanhojen nimiä vielä.. Ja huomenna tulee kuulemma 20 uutta. Onnea vaan mulle nimien opetteluun. Ja jotenkin varsinkin Sara olettaa että näin vaan tunnen kaikki hepat. En siis oo ollu täällä edes kahta viikkoa vielä ja pitäis osata 45+10 hevosta ja huomenna varmaan sitten ne kaikki uudet 20. Niin että mitäs tässä sitten. Arvailee lähinnä vaan. Aika monta onneksi tunnen jo mutta sellaiset tummanruskeat aiheuttaa aika moisia vaikeuksia. Ne kaikki näyttää ihan oikeasti samalta... Tai monet ainakin. Ja musta sentään hevosissa on eroja.. Mutta onhan mulla koko kesä aikaa opetella niiden nimiä joten kaippa se sitten tästä, jossain vaiheessa.
Eilen (25.5) oltiin Eddan, sellaisen islantilaisen tytön luona syömässä. Se oli aivan ihanaa. Siellä oli lasagnea, jonka jauheliha oli hirvestä. Aivan mielettömän hyvää. Ja salaattia ja tuoretta leipää ja kaikkea ihanaa. Oikein hauskaa oli. Me oltiin kaikki siellä eli siis minä, Heidi, Elin, Jana ja Caroline ja sitten vielä Agla ja Maria, jotka siis on islantilaisia. Se oli jotenkin niin mukavaa. Ja vaikka mä ja Carolinen ei todellakaan tunneta Eddaa kovin hyvin niin silti se kutsui meidät syömään ja kaikkea. Todella vieraan varaisia nämä islantilaiset.
Niin ja onhan täällä jotain tapahtunut. Yksi amerikkalainen mies tippui, mutta ei sille onneksi sattunut mitään. Se halusi välttämättä mennä nopeimpaan ryhmään ja sitten ne tölttäs/ravas (hevosesta ja ratsastajasta riippuen) ja sitten se vaan nojautu ja nojautu enemmän oikealle ja lopulta sitten yllättäen tipahti... Samainen mies oli lähtiessä ihan että siis mitä tarviiko mun ottaa kypärä ja jättää hattu tänne... Jep jep, kyllä tarvii ja hyvä niin. Nää ihmiset on siis niin koomisia joskus. Kun niille sanoo että ainoastaan kypärä on pakko ottaa, kumisaappaat ja sadeasun saa ottaa jos haluaa, niin sitten ne kysyy että jaa saappaat oli pakko ottaa... kyllä juuri näin. Saappaat varmaan pelastaa sun hengen jos jotain sattuu. Mutta niin onneksi suurin osa on järkeviä ja ihan kivojakin.
Meillä oli sellainen perhe tänään tunnin vaelluksella, jossa oli viisi henkeä ja niiden tytär oli vasta 7 ja mä olin ihan että joo ok, kiva lähteä niin pienen kanssa tunniksi, mutta vallan mainiosti se onneksi meni. Töltättiin jopa ja se tyttö varmaan pärjäs siitä perheestä parhaiten. =) Se vaan oli niin rento että se ei pomppinut ollenkaan ja siinä se vaan istu. Se siis oli koko ajan mun tai Janan vieressä niin että sillä oli toiset ohjat ja meillä toiset, ettei mitään vaan satu. Parempi olisi varmaan ollut ottaa sen äiti niin. Lapset on niin joustavia. Mutta hauska kierros kyllä oli. Ja niin taas vaan menin uuteen paikkaan missä en ollut ennen ollu. Ohjeet vaan Heidiltä ja matkaan. Mutta onneksi näillä reitetillä ei onneksi oikein voi eksyä.
Joo o eiköhän tässä taas ollut mitä parhaiten asiaa, että voitte sitten taas kotona kaikki olla tietoisia mitä tänne kuuluu. Niin ja aurinkokin paistoi tänään taas!! Ja eilenkin tuli vaan pieni sadekuuro, joten mikäs sen parempaa. Ei kuvia tänään. Sorppa.

lauantai 23. toukokuuta 2009

juhliin


Joopa ei se sitten satanut vielä perjantainakaan. Ihan kiva niin. Taaskaan ei tarvinnut keittiön laittaa nokkaansa, kun oli paljon turisteja, joten ratsastamaan vaan kävi tie. Aamulla nopeaan Lava tour ryhmään. Oikein hyvä ryhmä oli. Siellä oli sellainen hollantilainen perhe, jotka oli täällä jo kolmatta kertaa viikon sisään. Vähän ehkä kummaa. Kyllä mä vielä kaksi kertaa tajuan, kun ottivat eri retket, mutta että kolmannen kerran ja samalle kun ekalla kerralla... No ihan miten vaan. Saivat oikein kivat hevoset ja olivat oikein tyytyväisiä. Tyytyväinen asiakas on aina niin kiva. Reissu meni ihan kivasti alkumatkalla, mulla oli Garpur, mutta jouduin puolessa matkassa kun pidetään tauko niin vaihtamaan Elinin kanssa, koska Jökullin täytyi päästä juoksemaan. Oli kuulemma Eliniä vähän vienyt tulo matkalla. No kotiin päin ei ainakaan ollu ongelmia mulla eikä Jökullilla. Vähän tuulista oli, mutta ei paha ei paha.
Iltapäivällä sain sitten day tourin tai Viking express se taitaa meidän esitteessä olla, mutta kuitenkin. Se on sellainen kolmen tunnin reissu missä pitää olla kokemusta ja täytyy pystyä piteleen hevonen kovassakin vauhdissa. Aluksi mukaan piti tulla viisi ihmistä, mutta ekan töltin jälkeen yksi mies päätti mennä kotiin. En tiedä mikä ongelma oli... Kun kysyin onko ongelmia niin ei ja sitten heti perään että mun on varmaan parempi mennä kotiin... Siis mitä? No kotiin se meni ja hyvä niin, koska kaikki muut oli varsin taitavia. Tällä vaelluksella mennään golfkentän ohi ja kyllä kävi mielessä että mitähän noilla liikkuu päässä, kun tuulee joku vähintään 15 m/s ja siellä ne pelaa golfia... En tajua. Luulisi pallon lähtevän aika vakaasti tuulen mukaan.
Joopa no illalla mentiin Marian luo tai oikeastaan sen äidin luo. Sen sisko Berglind valmistui lukion tapaisesta ja Marialla oli synttärit. Vähän silleen tunsi olonsa alipukeutuneeksi siellä, mutta aivan mainiota ruokaa ja ihan hauskaa oli. Vähän oli alussa ulkopuolinen olo kun ei ne islantilaiset niin tullut puhumaan, mutta sitten illalla kun sinne tuli enemmän nuoria ja vanhemmat sukulaiset lähti niin tunnelma vähän vapautui. Kaljaa olis ollu tarjolla, mutta enhän mä sitä juo joten pääsääntöisesti olin sitten selvinpäin. Joskus puoli yksi lähdettiin sitten Heidin ja Janan kanssa kotiin, kun Elin, Caroline ja Maria lähti baariin. Kyllä vähän huvitti tänä aamuna katsella kun Elin nousi.. Ei ollu ihan parhaassa hapessa. (Mä kun siis olen ainoa jolla on vapaata tänään) Noo mutta mikäs siinä. Oikein hauskaa oli sitten loppujen lopuksi.
Tässä on kuva Mariasta ja Janasta. Maria on siis täältä ja Jana Saksasta.

torstai 21. toukokuuta 2009

ihanaa ei keittiötä!!



Niin kuin voi otsikosta päätellä en joutunutkaan tänään keittiöön. Tein vaan aamu siivoukset ja sitten pääsin Lava tourille, kun oli niin paljon turisteja. Ihan parasta. Kuka ihme haluu olla sisällä, kun voi päästä ulos aurinkoon ja ratsastamaan? No mutta siis hyvä niin. Aamun retki oli ihan jees ei mitenkään ihmeellinen, mutta ihan ok. Olin nopeammassa ryhmässä ja se on jotenkin hauskempaa itselle. Ei tarvii huolehtia niin paljoa kaikesta, kun suurin osa osaa edes jotain vähän. Ja kaikki yleensä pysyy perässä.
Iltapäivällä menin ekaa kertaa täällä family tourille. Oli sellainen yhden lapsen perhe. Se poika oli ehkä jotain 5 tai jotain. Oli kuulemma ratsastanut kotona, mutta ihan paskajäykkänä se oli vaikka me vain käveltiin ja mentiin niin hitaasti kun yleensä hevonen voi liikkua. Normaali käynnissä reitti menee ½ tunnissa ja meillä meni lähes 45 minsaa. Että jippii. Vauhdikasta oli. Mutta onneksi se on niin lyhyt. Mutta kyllä hermo niiden kanssa ihan hyvin kestää. Tänne voi sitten vähän valittaa. Niille sitten vaan hymyä naamalle ja kiva kiva.
Sitten lähin vielä päivän toiselle Lavalle ja se oli hauskaa. Meillä oli oikein hyvä nopea ryhmä ja osa oli suomalaisia ja sehän on aina hauskaa. Kotiin päin tullessa on sellainen ihana ylämäki, joka me yritetään laukata, jos mahdollista ja nyt se oli ja se oli niin hauskaa. Hevoset jotenkin syttyy kun ne pääsee välillä meneen vähän kovempaa. Ja nekin pari suomalaisnaista, jotka ensin oli vähän että jaa laukkaa niin olivat oikein innoissaan laukan jälkeen, että olipas mukavaa ja hauskaa ja kovaa!! On jotenkin hauskaa kun ihmiset on niin innoissaan. Ei sillä se oli tosi hauskaa=).
Evenig tourilla sitten olikin sattunut... En ite ollu mukana vaan siivosin keittiön ja autoin Janaa tallissa. Mutta siis Osk oli kompuroinut ja sellainen amerikkalainen nainen oli sitten tippunut selästä ja mursi ehkä lonkkansa, tosin toivotaan ettei mitään murtunut, mutta Heidi sano että se vähän näytti siltä. Tosin se ekat sanat oli sitten ollu että: Mulla ei oo varaa tähän, mulla ei oo vakuutusta. Siis ihan todella.. Oot amerikkailainen ja sulla ei oo mitään vakuutusta? Siis mitä ihmettä. No onnettomuuksia sattuu. Tosin ei onneksi usein. Silja on ollut täällä töissä 2 vuotta ja vain kerran aikaisemmin on tullut ambulanssi ja silloinkaan ketään ei sitten ollut pahasti sattunut lähinnä venähdyksiä. ( Silloin oli kuulemma joku lapsi ruvennu kiljumaan täyttä kurkkua, jotta hevonen olis menny kovempaa ja sittenhän kaikki hevoset oli lähteny kiitään. Siksi hevosten kanssa ollessa ei kiljuta tai huudeta.) Mutta niin vähän synkkää iltaa, mutta muuten oli oikein mainio päivä. Huomenna sitten taas keittiöön.

Ja taas pari kuvaa: Ekassa lampaita eiliseltä ja tokassa Fru Margret meidän pikku potkija =)